Kahvilassa värjättiin koiria pandoiksi – someraivo repesi kuvista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kiinassa sijaitseva pandakahvilaksi kutsuttu ravintola on herättänyt laajamittaista kritiikkiä. Kahvilassa asuvat koirat on tehty näyttämään pandoilta värjäämällä niiden turkit.

Cute Pet Games Cafe avasi ovensa viime kuussa. Kahvilassa asiakkaat pääsevät leikkimään koiranpentujen kanssa, joista on yritetty saada pandan näköisiä värjäämällä niiden silmänympärykset, korvat ja jalat mustiksi.

Kahvin ja ruoan myynnin lisäksi kahvilassa tarjotaan lemmikkikoirien värjäämistä pandan näköisiksi. Värjääminen maksaa 1 500 yuania, eli noin 190 euroa. Omistajan mukaan Japanista tuotu väriaine on eläimille turvallista. Kaikki eivät kuitenkaan CNN-uutissivuston mukaan usko omistajan väitteisiin, vaan turkin värjäämisen on pelätty olevan eläimille vahingollista.

Uusimmat