Kerry Katona jatkaa Katie Pricen haukkumista: ”Törkyinen asunto aiheutti ahdistusta”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Katie Pricen hyvä ystävä Kerry Katona on noussut julkisuuteen Atomic Kitten -yhtyeen laulajana. Nainen aiheutti äskettäin kohua haukkumalla Katie Pricen kauneusleikkauksia ja ulkonäköä. Nyt hän on moittinut naisen asunnon siisteystasoa.

New! -lehdessä kolumniaan pitävä 39-vuotias Kerry Katona kertoo, että Katie Pricen kartano oli aiemmin niin sotkuinen, että se aiheutti hänelle ahdistusta. Nainen kertoo, että talossa oli joka puolella ilmaiseksi saatua tavaraa ja sotkua. Hän tunsi oman kotinsa palatsiksi Pricen törkyisessä asunnossa käymisen jälkeen.

Nyt glamourmalli Katie Price on kertonut raivanneensa koko kodin siistimpään kuntoon. The Sun kertoo, että nainen suunnittelee muuttavansa kartanon vuokrattavaksi juhlatilaksi esimerkiksi häitä varten.

Naisen kartanosta on aiemmin sanottu, että siellä on kokonaisia huoneita pilalla koirien jätösten vuoksi. Lisäksi 41-vuotias viiden lapsen äiti, Katie Price, on jättänyt piha-alueet hoitamatta ja esimerkiksi tenniskenttänsä rehottamaan maksuvaikeuksien vuoksi.