Konemusiikkia kanteleella? Tämä nainen soittaa mitä tahansa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jos puhutaan soittelijoista, muusikoista ja supertalenteista, menee korealainen Luna Lee suvereenisti supertalenttien kastiin. Neitokainen soittaa 12-kielisellä Korean kansallissoittimella lähes mitä vain. Tällä kertaa poimimme esittelyyn musisoinnin kohteeksi valikoituneen virtuaalibändi Gorillazin kappale Feel Good Incin.

Gayageum on Suomen kansallissoittimen kanteleen kaltainen, puusta valmistettu kielisoitin. Muusikko näppäilee soitinta niin taitavasti, että hän lienee harjoitellut soittamista useamman vuoden ajan. Virtuoosi on esiintynyt soittimensa kanssa ympäri maailmaa.

Kanteleessa on kaunis soittoääni. Suomalaiset ovat nykyaikana mieltyneet ukulelen soittamiseen, mutta moni toivoisi kuulevan enemmän myös kannelta. Kansanperinteen mukaan Väinämöinen takoi ensimmäisen kanteleensa hauen luista.