Netflixiltä vaaditaan miljoonakorvauksia – sairauksia ei otettu tosissaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Netflix julkaisi viime vuonna Afflicted – Outoja oireita -nimisen dokumenttisarjan, jossa seurattiin erikoisista sairauksista kärsivien ihmisten elämää. Nyt osa sarjassa esiintyneistä henkilöistä vaatii Netflixiltä miljoonakorvauksia sopimusrikkomusten ja harhaanjohtamisen takia.

Tuotantoryhmä oli luvannut esittää dokumenttisarjassa esiintyvien ihmisten harvinaiset sairaudet myötätuntoisesta näkökulmasta ja asiantuntijalausuntoja hyödyntäen. Sarjassa tutustuttiin myös Jamison Hillin, Pilar Olaven, Jill Edelsteinin ja Bekah Dinnersteinin omituisiin sairauksiin, jotka rajoittavat oleellisesti heidän elämäänsä.

Sarjaan osallistuneille luvattiin, että dokumenttia varten kaivetaan lisätietoa heidän tilastaan ja esitetään faktoja katsojille. Osa sarjan päähenkilöistä pettyi Netflixin julkaisemaan dokumenttiin. Heidän mukaansa ohjelma on vääristellyt tapahtumia, lausuntoja sekä aikajanaa ja heidän oireensa on saatu väkisin näyttämään psykosomaattisilta häiriöiltä.

Netflixin piti auttaa heitä levittämään tietoa harvinaisista sairauksista, The Blast uutisoi. Ryhmä haastaa Netflixin, Doc Shop Productionsin ja yksittäisiä tuottajia oikeuteen kunnianloukkauksista ja petoksista. He vaativat korvauksia yli miljoona dollaria.

Uusimmat