Harvinainen valokuva: NASA kuvasi Merkuriuksen Auringon edessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA on julkaissut viime aikoina runsaasti avaruudesta keräämäänsä materiaalia, ja tänään vuorossa oli jälleen harvinainen tuore valokuva. Siinä nähdään nimittäin Merkurius, joka matkasi poikkeuksellisesti Auringon ja Maan välistä.

Valokuvassa nähdään Aurinko, jonka edessä piirtyy pienen Markuriuksen musta siluetti. Kuva on ikuistettu maapallolta käsin, ja astronomien mukaan seuraavan kerran vastaava tilanne tullaan näkemään vasta 13 vuoden kuluttua vuonna 2032. Kovin usein vastaavia otoksia ei siis saada ikuistettua, joskin edellisen kerran sama tilanne nähtiin vuonna 2016.

Merkuriuksen ohitus oli nähtävissä Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä muun muassa Karibialla ja Keski-Amerikassa. Samalla tutkijat muistuttivat, että Aurinkoon ei saa koskaan katsoa suoraan tai edes aurinkolasit silmillään. Silloin on nimittäin vaarana jopa sokeutuminen auringonvalon aiheuttaessa tuhojaan silmiin.

Uusimmat