Tuhannet heräsivät mystisiin tekstiviesteihin keskellä yötä – taustalla yllättävä syy

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ihmiset ympäri Pohjois-Amerikkaa saivat keskiviikon ja torstain välisenä yönä outoja tekstiviestejä. Viestit olivat monissa tapauksissa heidän tutuiltaan ja vaikuttivat täysin irrallisilta niitä edeltäneestä keskusteluhistoriasta.

Lähettäjillä ei kuitenkaan ollut muistikuvaa yöllisten viestien kirjoittamisesta. Niitä ei myöskään vaikuttanut löytyvän heidän lähteneet-kansiostaan. The Verge -sivuston mukaan eräs nainen kertoi jopa saaneensa viestin kuolleen ex-poikaystävänsä numerosta.

Twitter

Monille viestejä saaneista kävi pian ilmi, että ne oli todellisuudessa lähetetty jo viime helmikuussa ystävänpäivän aikoihin. Viestit eivät saapuneet tuolloin perille.

Oudolle ja joissain tapauksissa karmivallekin ilmiölle paljastui lopulta arkinen syy. Operaattori T-Mobilen mukaan kyseessä oli huoltopäivityksestä johtunut ongelma. Tiedossa ei kuitenkaan ole, miksi viestit eivät saapuneet perille helmikuussa.

 

Uusimmat