Kanye West kutsuttiin strippiklubille – piti siellä jumalanpalveluksen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kristinuskoon vahvasti elämässään nojautuva räppäri Kanye West on luokitellut eroottiset tanssiravintolat osaksi ihmiskauppaa, jossa naisia käytetään seksuaalisesti hyväksi. Nyt 42-vuotiaalle saarnamiehelle on tarjottu mahdollisuus pitää jumalanpalvelus Sapphire Gentleman’s Clubilla, New Yorkissa.

Strippiklubin apulaisjohtaja Andrew Zarian on kutsunut Kanye Westin pitämään eroottisten tanssijoiden baariin jumalanpalvelusta. West on käynyt aiemmin vankiloissa ja kirkoissa julistamassa ilosanomaansa. Sapphire Gentleman’s Club haluaisi oikoa Kanye Westin käsityksiä ihmiskauppaan liittyen, mutta samalla tarjota henkilökunnalleen ja asiakkailleen mahdollisuuden jumalanpalvelukseen, Msn-sivusto uutisoi.

Räppärille on lähetetty asiasta kirje kutsuineen. Vahvaan uskoon tullut Kanye West on muuttanut kertaheitolla koko elämänsä. Hän esittää nykyisin pelkästään gospel-musiikkia ja suunnittelee isoa uskonnollista keskusta maatilalleen Yhdysvaltojen Wyomingiin.