Hämmentävä tilanne suorassa lähetyksessä – sika ahdisteli uutistoimittajaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suorassa lähetyksessä tapahtuu toisinaan yllättäviä tilanteita, mutta harva tv-toimittaja osaisi odottaa joutuvansa kirjaimellisen sian ahdistelemaksi. Tällaista tilannetta todistettiin taannoin kreikkalaisella kanavalla.

ANT1-kanavan aamuohjelman uutistoimittaja Lazos Mantikos oli tekemässä reportaasia tulvien aiheuttamista vahingoista. Työtä hankaloitti kuitenkin häneen kiinnostusta osoittanut naaraspuolinen sika.

Televisiostudiosta tilannetta seuranneet juontajat eivät voineet kuin nauraa näylle. Mantikosin kannalta tilanne vaikutta vähemmän hauskalta. Hän totesi sian jahdanneen kuvausryhmää koko aamun.