Suomi on taas maailman onnellisin maa! Ruotsi jäi kauas taakse

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi on menestynyt viime vuosina hienosti tutkimuksissa, joissa on selvitetty maailman onnellisinta maata. Pohjoismaat ovat menestyneet listauksessa perinteisesti hyvin, ja nyt Suomi on jälleen kerran lunastanut listan ykköspaikan itselleen. Ja vieläpä ylivoimaisesti selkeällä erolla seuraaviin.

World Happiness Report 2019 –raportissa Suomi uusi viimevuotisen ykköspaikkansa. Toiseksi onnellisin maa on Tanska ja kolmanneksi onnellisin Norja. Viiden kärkijoukkoon mahtuvat lisäksi myös Islanti ja Hollanti. Kymmenen onnellisimman joukossa ovat myös Sveitsi, Ruotsi, Uusi-Seelanti, Kanada ja Itävalta.

Yhdysvallat on onnellisuustilastossa 19. sijalla, kun se putosi yhden sijoituksen viime vuodesta. Britannia on sijalla 15. ja Irlanti sijalla 16. Yhteensä listalla on 156 eri maata, joista viimeisimpien joukossa ovat muun muassa Ruanda, Tansania ja Sudan.