Megan Fox pani lapsensa vegaanikouluun: ”Emme astu muurahaisten päälle”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijätär Megan Foxilla ja hänen aviomiehellään Brian Austin Greenilla on kolme yhteistä lasta. Nyt 33-vuotias nainen on kertonut, että kasvattaa lapsistaan luonto- ja eläinystävällisiä. Hän on ilmoittanut lapset vegaanikouluun.

Megan Fox on vakuuttunut, että kasveilla on tunteita ja ajatuksia. Tämän takia hän ei anna jälkikasvunsa poimia kukkia maasta. Sen sijaan hän on kuitenkin valmis syömään kasviksia, etenkin itsekasvattamia vihanneksia. Hänen lapsensa käyvät vegaanikoulua, jossa luomuviljellään kasviksia ja myydään paikallisten ravintoloiden käyttöön.

– Olen erittäin tarkka siitä, että eläimiä ei satuteta. Me emme astu muurahaisten päälle, emme tee mitään sen kaltaista. Emme revi kukkia maasta, koska ne ovat kauniita omilla paikoillaan. Opetan lapsilleni, että kasvit ovat aistivia olentoja, niillä on tuntemuksia, ajatuksia ja tunteita, eli elämme näillä opeilla, Megan Fox kertoo People-lehdelle.

– Poikani astui kerran vahingossa mustapallosiiran päälle ja hän oli todella surullinen. Järjestimme hyönteiselle isot hautajaiset. Vietimme seremonian, hautasimme siiran, sytytimme salviaa ja päästimme sen pois. Joten he kunnioittavat periaatteitamme.

Uusimmat