Yksin kotona -uusintaversion tähdet julkistettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Disneyn paljastettiin taannoin suunnittelevan uutta versiota Yksin kotona -elokuvasta. Uusi versio tullaan näkemään yhtiön tuoreessa Disney+ -suoratoistopalvelussa.

Nyt tulevasta elokuvasta on saatu uutta tietoa. Pääroolia, Max-nimistä lapsineroa esittää Jojo Rabbit -elokuvasta tunnettu Archie Yates. Rob Delaney ja Unreakable Jimmy Schmidt -tähti Elle Kemper näyttelevät uuden version roistoja, uutisoi The Hollywood Reporter.

Uudessa Yksin kotona -elokuvassa Kemperin ja Delaneyn esittämä aviopari havittelee arvoesinettä jonka Max on vienyt heiltä. Alkuperäinen elokuva kertoi Macaulay Culkinin esittämästä Kevinistä, joka joutui puolustamaan kotiaan rosvoilta jouduttuaan vahingossa jätetyksi yksin kotiin. Menestyselokuvalle tehtiin lukuisia jatko-osia joista vain yhdessä Culkin oli mukana.