Rob Kardashian haluaa Dream-tyttären huoltajuuden – lapsi saanut huonoja vaikutteita äidistään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kolmevuotiaan Dream-tyttären vanhemmat, Rob Kardashian ja Blac Chyna, eivät ole kovinkaan erinomaisissa väleissä keskenään. Nyt Rob Kardashian yrittää muuttaa huoltajuussopimusta siten, että hän olisi lapsensa lähivanhempi Blac Chyna saisi viettää tyttären kanssa aikaa viikonloppuisin, mutta silloinkin valvotusti.

Rob Kardashian on huolissaan tyttärensä hyvinvoinnista ja uskoo, että Blac Chyna antaa huonoja vaikutteita lapselle. Pikkuinen tyttä on muun muassa esittänyt twerkkaavansa alasti ja poseerannut seksikkäästi kameralle. Dream on kertonut äidin opettaneen liikkeet, TMZ uutisoi.

Lisäksi Rob on sanonut, että Dreamin tukka on aina likainen tytön saapuessa isänsä luokse, eikä hänen hampaitaan ole pesty. Lisäksi lapsi on alkanut sanoa ”bitch” ja ”what the fuck”, vaikka on vasta kolmevuotias. Khloe Kardashian on huomannut, että Dream on myös paljon serkkujaan aggressiivisempi leikeissä.

Kardashianit uskovat, että Blac Chyna viettää bilehuuruista elämää myös lastensa läsnäollessa. Rob vaatii naiselle päihdetestiä puoli tuntia ennen lapsen kanssa vietettävää aikaa. Mies myös haluaa, että Blac Chynan talossa on oltava lasten kasvatusalan ammattilainen aina, kun hänen tyttärensä on paikalla.