Koulu laskuttaa lapsensa myöhässä noutavia vanhempia – lasku kasvaa joka viides minuutti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Iso-Britannian Gravesendissä sijaitseva koulu on herättänyt kohua uudella linjauksellaan. Lapsensa myöhässä noutamaan saapuvia vanhempia tullaan rankaisemaan laskuttamalla heitä. Holy Trinity -koulun päivät päättyvät kello 15:30 ja laskutus alkaa 15:40.

Vanhempia veloitetaan yhden punnan, eli noin 1,20 euron edestä jokaisesta viidestä minuutista jonka he ovat myöhässä. Mikäli lasta ei ole toistuvasti noudettu kello 16 mennessä, ottaa koulu Telegraph-lehden mukaan yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin.

Koulun mukaan noutamatta jääneet lapset ovat tulleet kalliiksi oppilaitokselle. Opettajien on täytynyt tehdä ylitöitä huolehtiessaan hakematta jääneistä lapsista. Rehtorin mukaan lapset ovat myös osoittaneet merkkejä ahdistuksesta ja huolestuneet siitä, onko jotain tapahtunut heidän vanhemmilleen.