Mitä serkumpi sen herkumpi – sukulaiset rakastuivat ja menivät naimisiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa on sallittua avioitua oman serkun kanssa. Yhdysvaltojen Utahissa se on kuitenkin kiellettyä, ja tämä on aiheuttanut ongelmia korviaan myöten rakastuneille Angielle ja Michaelille.

Lapsesta asti toistensa tunteneet Angie ja Michael eivät välitä muiden mielipiteistä tai ennakkoasenteista. He ovat rakastaneet toisiaan koko elämänsä ajan ja tulevat todennäköisesti rakastamaan jatkossakin. Heidän vanhempansa yrittivät erottaa sydänkäpyset lapsuusvaiheessa ja osittain onnistuivatkin siinä. Kaksikko kuitenkin löysi toisensa uudestaan noin kymmenen vuotta sitten, eikä intohimolla ja rakkaudella ole heidän mukaansa rajaa.

Yksi heidän serkuksistaan, Kathy, on vastustanut pariskunnan rakkautta siitä asti, kun Angie ja Michael kertoi suhteestaan julkisesti. Kathyn mielestä on vastenmielistä, että pariskunnan osapuolten veressä virtaa saman suvun geenejä, ja heidän olisi pitänyt panna stoppi rakastumiselle. Pariskunnan rakkaustarinaa tullaan seuraamaan nettisarjassa.

– En halua olla tunnettu siitä, että olen insestiparin serkku, Kathy kuittaa.

Uusimmat