Kobe Bryant on kuollut – menehtyi tänään helikopteriturmassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu urheilutähti Kobe Bryant on kuollut 41-vuotiaana. TMZ Sports raportoi, että maailman parhaimpiin koripalloilijoihin urallaan lukeutunut Bryant menehtyi helikopterionnettomuudessa. Muutama vuosi sitten aktiiviuransa lopettanut supertähti edusti kulta-aikoinaan Los Angeles Lakersia.

Kobe Bryant crash site, Calabasas, California. Kuva: Stara, Google Earth

Lehtitietojen mukaan helikopterionnettomuus tapahtui Los Angelesin liepeillä Calabasasissa varhain sunnuntaiaamuna, eli Suomen aikaa sunnuntaina illalla. Kaikkien viiden helikopterissa mukana olleen kerrotaan kuolleen. Helikopteri putosi vuorenrinteelle, jossa se syttyi tuleen.

Turman syytä tutkitaan parhaillaan. Silminnäkijöiden mukaan helikopterin moottorista lähti poikkeuksellinen ääni ennen sen putoamista. Perheen nuorin tytär Capri syntyi kesäkuussa 2019, eli hän on nyt vasta puolivuotias.

PÄIVITYS kello 23.15: Turman jälkeen uutisoitiin, että vaimo ja perheen neljä tytärtä eivät olisi olleet turmakoneessa, mutta sittemmin TMZ on saanut vahvistamattoman tiedon, että perheen 13-vuotias tytär olisi sittenkin ollut isänsä kanssa helikopterissa ja menehtynyt turmassa.

Uusimmat