Demi Lovato purskahti itkuun lavalla – joutui aloittamaan Grammy-esityksensä alusta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulaja Demi Lovato oli kuolla kaksi vuotta sitten yliannostukseen. Tähden työntekijät löysivät silloin 25-vuotiaan naisen elottomana, mutta Lovaton onneksi ensiapuhenkilökunta onnistui pelastamaan hänet Narcan-lääkkeen avulla. Nyt muusikko teki näyttävän paluun Grammy-gaalan lavalla.

Demi Lovato on ollut jonkin aikaa poissa julkisuudesta kuntoutuessaan vieroitusklinikalla yliannostuksestaan. 27-vuotias on valmistellut uutta musiikkia ja hänet nähtiin viikonloppuna Grammy-gaalan lavalla esiintymässä. Lavalle nouseminen herkisti laulajaa niin paljon, että hän joutui aloittamaan esityksensä alusta purskahtaessaan itkuun.

Demi Lovaton ääni särkyi heti kappaleen ensimmäisten sanojen aikana kun nainen ei pystynyt pidättelemään kyyneleitään. Lovaton pianisti aloitti Anyone-nimisen kappaleen alusta, jolloin artisti onnistui jatkamaan laulamista siitä huolimatta, että kyyneleet valuivat pitkin kaunottaren poskea.