IKEA avaa studion Helsingin keskustassa – liikkeestä ei voi suoraan ostaa tuotteita

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Huonekalujätti IKEA avaa kesän alussa uudenlaisen toimipisteen keskelle Helsingin ydinkeskustaa. Kyseessä on suunnittelustudio, jossa voi hahmotella sisustusratkaisuja yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Mikäli tekee samalla tilauksen, saa tuotteet joko kotiin toimitettuna tai haluamaansa noutopisteeseen.

IKEA-tavaratalot sijaitsevat perinteisesti keskustataajamien ulkopuolella ja niihin liikutaan yleensä autoilla tai julkisella liikennevälineellä. Mannerheimintielle avattavassa toimipisteessä ei ole ravintolapalveluita eikä mukaan ostettavia tuotteita, koska siellä käytetään verkkokaupan valikoimaa ja tilaustoimintaa. Liike panostaa etenkin keittiön ja makuuhuoneen ratkaisuihin helsinkiläisten asiakkaidensa näkökulmasta.

IKEA Suomen tavoitteena on pitkällä aikavälillä tarjota asiakkaille täysin päästöttömiä kuljetuksia. Helsingin IKEA Suunnittelustudion osalta tavoite on siirtyä vähäpäästöisiin asiakaskuljetuksiin jo ensimmäisen toimintavuoden aikana. Suomessa on viisi IKEA-tavarataloa: Espoossa, Vantaalla, Raisiossa, Tampereella ja Kuopiossa sekä lisäksi IKEA-lähipiste Jyväskylässä.