Emojitakki kehitteillä – suunniteltu erityisesti pyöräilijöille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Liikenteessä saatetaan lähitulevaisuudessa viestetellä muillakin tavoin kuin kansainvälisesti tunnetuin käsimerkein. Kehitteillä on erityisesti pyöräilijöille tarkoitettu emojitakki.

Autovalmistaja Fordin kehittelemän takin idea on yksinkertainen. Sen takaosassa on joukko LED-valoja, jotka muodostavat sen pintaan emojeita ja muita symboleita. Ne valitaan ohjaustankoon kiinnitettävällä langattomalla kaukosäätimellä.

Pyöräilijän takki voisi toimittaa esimerkiksi vilkun virkaa. Sen avulla hän pystyisi myös kommunikoimaan muulle liikenteelle esimerkiksi hymyilevän tai vihaisen emojin muodossa. Ford uskoo, että toistaiseksi vielä prototyypin asteella oleva takki voisi lisätä yhteisymmärrystä liikenteessä olevien välillä ja parantaa liikenteen turvallisuutta.

Uusimmat