Nyt se on todistettu: Käsin syöty burgeri maistuu paremmalta

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ruoan makuun ja ruokailuun kokemuksena vaikuttaa yllättävän paljon se miten ruoka on syöty. Puikot, metallinen lusikka ja käsillä syöminen muuttavat ruoan makua. Nyt tuore tutkimus on todistanut, että käsillä syöminen saa ruoan maistumaan paremmalta.

Daily Mail -sivusto kertoo New Yorkin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin sitä vaikuttaako käsillä syöminen siihen miltä ruoka maistuu. 45 ihmisen avulla suoritetussa kokeilussa kävi ilmi, että ruoka maistui paremmalta kun se syötiin käsin. Teoria testattiin juustolla, jonka osa söi cocktailtikun päästä ja osa pitämällä juustoa käsissään.

Ruoan fyysinen koskettaminen ennen sen syömistä lisäsivät ruoan herkullisuutta. Tämä johtui siitä, että ruoan koskettaessa käsiä ja ihoa aivojen aistihavainnot herkentyivät ja lisääntyivät. Sen vuoksi ruoan päädyttyä suuhun se maistuu paremmalta kuin silloin kun sen syö esimerkiksi haarukalla ja veitsellä.

Tutkijat huomasivat tutkimuksen yhteydessä myös negatiivisen vaikutuksen, joka käsin syömisellä oli. Ruoan herkullisuuden lisääntyessä ihmiset söivät käsin suurempia annoksia kuin aterimien kanssa. Käsin syöminen vaikutti kuitenkin vain sellaisiin ihmisiin, jotka arjessa rajoittavat omaa syömistään. Aina mitä tahansa ja milloin tahansa syövien ihmisten aivoissa ei havaittu suurta muutosta käsin syömisestä.