Bändin eka keikka Yhdysvalloissa – laulaja liikuttui yleisön reaktiosta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kahden naisen yhtye BOY esiintyi vuonna 2013 ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa. Kyseessä on sveitsiläis-saksalainen duo, joka on tehnyt musiikkia vuodesta 2007 saakka. He eivät kuitenkaan kuvitelleet, että heidän eka keikka myytäisiin loppuun Yhdysvalloissa.

Näin kuitenkin kävi. Toinen muusikon unelma toteutui itse esityksessä, kun laulaja Valeska Steiner tajusi yleisön laulavan heidän kappaleidensa tahdissa. Ihmiset oikeasti pitivät heidän musiikistaan ja osasivat lyriikat ulkoa.

Valeska liikuttui kyyneliin katsoessaan yleisöä ja yhtyetoveriaan Sonja Glassia Little Numbers -kappaleen aikana. Vaikka taltiointi on kuvattu vuosia sitten, kertoo se täsmälleen mistä musiikissa on kyse. Se yhdistää ja antaa tuntemuksia. Musiikki on kokemus, ja parhainta on jos sen pystyy jakamaan myös muiden kanssa.

Uusimmat