Elton Johnilla vakava terveysongelma – keskeytti konsertin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pitkän linjan muusikko, 72-vuotias Elton John on joutunut keskeyttämään konserttikiertueensa Uudessa-Seelannissa. Hänellä todettiin lievä keuhkokuume ja muusikko menetti äänensä kesken esiintymisen. Hän kertoi konsertin päättymisestä faneilleen noin puolessa välissä iltaa.

– Olen menettänyt ääneni kokonaan. En pysty laulamaan. Minun on mentävä. OIen pahoillani, Elton John sanoi Auckland’s Mount Smart Stadiumin lavalla CNN-uutiskanavan mukaan.

Sir Elton John on on tulossa esiintymään Helsinkiin syyskuussa Hartwall Arenalle. Elton Johnin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 250 miljoonaa kappaletta. Elton Johnin musiikilliset ansiot ovat niin merkittäviä, että hänet aateloitiin vuonna 1998.

Uusimmat