Realitytähti avautui masennuksestaan: ”Haluan jättää oman elämäni”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vanderpump Rules -televisio-ohjelma on myös suomalaisille tuttu sarja, jossa seurataan Los Angelesissa asuvan Lisa Vanderpumpin omistamien ravintoloiden ja niiden nuoren ja seksikkään henkilökunnan vaihderikasta elämää. Nyt sarjan tähti Ariana Madix avautui hieman vakavammasta aiheesta.

Realitysarjan tähdet päästävät kameraryhmän seuraamaan heidän elämäänsä, joka on lähinnä hauskanpitoa ja parisuhdekoukeroita. Ariana Madix päätti kuitenkin nyt avautua todella herkästä ja henkilökohtaisesta aiheesta ohjelmassa. Hän potee vakavaa masennusta, jonka vuoksi on viime aikoina ollut todella allapäin.

Ariana Madix kertoi, että hän on tarvinnut todella painavan syyn nousta sängystä, koska hänen ei tekisi mieli meikata eikä harjata hiuksiaan peseytymisestä puhumattakaan. Madix haki poikaystävältään Tom Sandovalilta lohtua kertoessaan hänelle, että hän haluaisi vain ajaa moottoritieltä ulos ja poistua omasta elämästään.

Tom Sandoval herkistyi katsoessaan tuoreimmasta Vanderpump Rules -ohjelmasta klipin ollessaan Andy Cohenin haastateltavana. Sandoval kertoi, että he painivat edelleen Arianan masennuksen kanssa ja keskustelevat siitä lähes päivittäin.