Jessica Bielin leuka loksahti – tällaista herkkua harvoin nähdään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Jessica Biel nousi kuuluisuuteen kristillisiä teemoja käsittelevän Seitsemäs taivas -draamasarjan kautta. Taannoin hän paljasti joutuneensa vaikeuksiin poseerattuaan vuonna 2000 Gear-lehden rohkeassa kansikuvassa yläosattomissa. Kuva oli sarjan tuottajille liikaa.

View this post on Instagram

It’s a cake-bigger-than-my-face kind of (pre-)birthday…

A post shared by Jessica Biel (@jessicabiel) on

Tällä kertaa Jessica Biel on esitellyt sosiaalisessa mediassa jo ennakkoon saamaansa synttärikakkua, jonka yksi kakunpala on lähes hänen päänsä kokoinen. Tästä kakkupalasesta voidaan vain aavistella miten valtava kokonainen synttärikakku lopulta olikaan.

Jessica Biel nähtiin aikoinaan 18-vuotiaana yläosattomissa Gear-lehden kansikuvassa. Tähti esiintyi tuolloin edelleen Seitsemäs taivas -sarjassa, eikä perhesarjan tuotantotiimi ollut asiasta mielissään. Nykyään Justin Timberlaken kanssa naimisissa oleva tähti kertoo sarjan kuvauspaikalle saapumisen lehden ilmestymispäivän jälkeen olleen nolo tilanne. Biel kuitenkin jatkoi Seitsemäs taivas -sarjassa vuoteen 2002 saakka.