Koronavirus-suojapuku esiteltiin – kuin suoraan scifi-elokuvista

Terveys · Tim Isokivi

Koronaviruksen leviämisen myötä ihmiset ovat etenkin Aasiassa alkaneet hamstraamaan hengityssuojaimia. Nyt virustartuntaa toden teolla pelkääville on kehitelty järeämpi suoja-asuste.

Arkkitehti Sun Dayongin suunnitteleman Be a Batman -kuplapuvun tarkoituksena on paitsi suojella käyttäjää tartunnalta, myös tappaa virukset hänen ympäriltään. Hiilikuidusta ja PVC-muovista valmistetun puvun pinta lämmitetään ultraviolettivalon avulla, minkä pitäisi strerilisoida sitä ympäröivä tila ja tappaa virukset käyttäjän ympäriltä.

Be a Batman -nimi viittaa Dezeen-sivuston mukaan sekä ihmisen suorituskykyä äärimmilleen puskevaan supersankariin että lepakoihin, jotka saattavat olla Covid-19 -koronaviruksen alkuperä. Puku on vielä konseptin tasolla, ja Dayongin mukaan sitä täytyisi kehitellä eteenpäin insinöörien avustuksella. Hän kuitenkin toivoo voivansa tehdä suojapuvusta todellisuutta.

 

View this post on Instagram

As an architect ,I have designed a wearable space device that can effectively isolate us outdoors to ensure safety. The ultraviolet radiation network on the surface of the device can heat up to sterilize the surrounding environment, turning contact a way to kill, rather than spread, the virus. The device is also foldable, ready to open automatically when we need to contact with the outside world. The design follows the bionic design principle, taking bats as the prototype. When we were little, we all dreamed to be a Batman, a hero who fights evil and save the world. Perhaps that dream is coming true today. This project has been asked by friend Frank chou . Few of our friends gathered to do this Creative Cure (CC)project. CC is aiming to promote the development of public health in a designer’s way. @sundayong_penda @frank_chou_chenchen @dezeen @wallpapermag @wallpaperchina @designboom @parametric.architecture @architecture_hunter #architecturelovers @amazing.architecture #architecture #architecturephotography #architect #architecturaldetail #architectureanddesign #architecturedaily

A post shared by penda china (@penda_china) on

Uusimmat