Orlando Bloom paljasti: ”Selibaattini päättyi Katy Perryyn”

Lifestyle Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä Orlando Bloom oli kuumaa valuuttaa sinkkumarkkinoilla ennen kuin hän tapasi Katy Perryn. 43-vuotias mies paljasti nyt tuoreessa haastattelussaan, että hän kokeili elää selibaatissa juuri ennen kuin hän tapasi nykyisen kihlattunsa Katy Perryn.

Orlando Bloom oli päättänyt kokeilla täysin seksitöntä elämää. Hän oli ajatellut elää selibaatissa ensin vain kolme kuukautta, mutta nautti seksittömästä elämästään niin paljon, että hän päätti jatkaa selibaattiaan. Bloom pääsi People-sivuston mukaan lähemmäksi omaa feminiinisempää puoltaan ja piti siitä miten hän koki pystyvänsä samaistumaan enemmän naisten ajatusmaailmaan.

Mies jatkoi selibaattiaan vielä kolme kuukautta eteen päin. Puolen vuoden kohdalla selibaatti päättyi kuitenkin siihen kun mies tutustui Katy Perryyn ja rakastui palavasti. Orlando Bloom meni Katy Perryn kanssa kihloihin vuosi sitten ja pariskunta ilmoitti juuri onnellisena odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan. 

Uusimmat