Biisonilauma lähestyi tv-reportteria – reaktiosta viraalihitti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Television uutisreportterit joutuvat töissään toisinaan arvaamattomiin ja vaarallisiinkin tilanteisiin. Nyt viraalina on levinnyt erään uutistoimittajan koominen reaktio lähestyvään eläinlaumaan.

KTVM-TV -kanavan Deion Broxton oli tekemässä lähetystä Yellowstonen kansallispuistosta, jota oltiin sulkemassa koronauhan vuoksi. Kesken lähetyksen mies huomasi biisonilauman lähestyvän häntä.

– En aio pelleillä teidän kanssa, Broxton totesi mikrofoniinsa.

Reportteri pakkasi tavaransa ja poistui paikalta ennen biisonien saapumista. Hän kuvasi myöhemmin videon villieläimistä päästyään niistä turvallisen välimatkan päähän.