...

Seiska: Frederikillä epäiltiin koronavirusta – oireet eivät täsmänneet

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanarian saarilta monen mutkan kautta Suomeen kotiutunut junttidiskon kuningas Frederif, eli Ilkka Sysimetsä epäili sairastuneensa koronavirukseen. Hän on 75-vuotias ja sairastui korkeaan kuumeeseen pian kotiinpaluun jälkeen.

Seiskan mukaan lääkäri oli kuitenkin sanonut Frederikille, että miehellä ei voi olla koronavirusta. Oireet eivät täsmänneet, sillä laulajalegendalla oli ainoastaan korkea kuume, mutta ei kurkku- tai keuhkokipua. Reetu parantelee itseään karanteenissa.

Mies on kertonut lopettavansa esiintymisen. Iskelmä- ja popmusiikkia vuodesta 1964 saakka tehnyt laulaja lähtee ensi syksynä jäähyväiskiertueelle. Frederikin kappaleet ovat soineet ravintoloissa ja radiossa vuosikymmenten ajan. Niistä tunnetuimmat ovat Tsingis Khan, Kolmekymppinen, Titanic ja Harva meistä on rautaa. Hän on ansainnut urallaan yhteensä 16 kultalevyä.