...

Virpominen peruttu tältä vuodelta – nyt askarrellaan virpomiskortteja

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Koronapandemia on vaikuttanut myös pääsiäisen perinteisiin siten, että lapset eivät lähde enää virpomaan ovelta ovelle koristeltujen pajunoksien kera. Sen sijaan sukulaisille ja ystäville voi lähettää kortin, jonka väliin on askarreltu pieni virpomisoksa.

Ihmiset ovat ryhtyneet askartelemaan virpomiskortteja. Ainakin Pirkka-lehti on esitellyt niksiä, kuten myös lukuisat askarteluryhmät sosiaalisessa mediassa. Kortin väliin pannaan pieni oksa koristeineen tutun runon kera: ”Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle”.

Pääsiäismunia ja herkkuja voi lähettää vastavuoroisesti takaisin. Vanhemmat voivat myös järjestää lapsilleen muna- ja herkkujahdin, jossa pääsiäismunat piilotetaan omaan puutarhaan ja kotiin lasten löydettäväksi.