Pohjois-Korea itsevarmana: ”Maassamme ei ole yhtään koronavirustartuntaa”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Pohjois-Korea on kertonut ennakoineensa koronaviruksen tehokkaasti. Kaikki maahan tulleet on tarkastettu ja asetettu karanteeniin. Lisäksi kaikkien Pohjois-Koreaan tulleiden tavarat on desinfioitu ja rajat suljettu maalla, merellä ja ilmassa.

Mikäli nämä toimenpiteet pitävät paikkaansa, on Pohjois-Korea onnistunut välttymään toistaiseksi koronavirukselta ja muut maat voisivat ottaa heistä oppia. Monessa maassa ennakointi on mennyt pieleen ja sairastuneet ihmiset ovat saaneet liikkua vapaasti liian pitkään ilman minkäänlaista kontrollia – Suomi mukaan lukien. Tautia on sen jälkeen enää mahdotonta jäljittää.

Pohjois-Korean epidemiaviraston korkein terveysviranomaisjohtaja Pak Myong-su on sanonut, että yksikään ihminen ei ole saanut koronavirustartuntaa tähän mennessä. Maailmalla ollaan kuitenkin huolissaan pohjoiskorealaisten todellisesta tilasta, koska maan terveydenhuolto ei vastaa nykystandardeja, uutistoimisto AFP raportoi.