Tyttö halasi kalasaalista: ”Sinulla ei ole mitään hätää”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Jordan-niminen perheenisä on kalastaja, minkä vuoksi onkin melko luonnollista, että myös hänen pieni tyttärensä on kalastamisesta kiinnostunut. Äidin mukaan Margot-niminen tyttö rakastaa kaikkea kaloihin liittyvää ja tykkää aina puuhailla kalastamisen parissa isänsä kanssa.

Nyt YouTube-videolla nähdään hellyttävä tilanne, jonka perheenäiti on onnistunut taltioimaan kameraansa. Videolla nähdään miten suuren kalan isä ja tytär ovat napanneet. Tyttö ei näytä täysin kuitenkaan käsittäneen kalastamisen ideaa vaan lapsi on alkanut lohduttamaan kuivalle maalle nostettua kalaa.

Margot pitää isoa vonkaletta suloisesti halausotteessaan ja sanoo kalalle, että sillä ei ole mitään hätää. Lopuksi kun isä pyytää tytärtä hyvästelemään kalan, tyttö huutaa kalan avonaiseen kitaan jo hieman reippaammin: ”Heippa!”.