The Weekend paljastaa uuden albuminsa taustan – huumeita, kipua ja kuolemanpelkoa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Etiopialais-kanadalaisen The Weekndin uusin albumi After Hours kuvastaa tekijänsä ensimmäisiä kuuluisuuden vuosia 2013-2014. Mies on kertonut, että eli tällöin varsinaista rokkitähden elämää, eikä ole ylpeä silloisista saavutuksistaan. Hän käytti muun muassa runsaasti huumeita.

Kolmekymppinen Abel Makkonen Tesfaye, taiteilijanimeltään The Weeknd, on tiivistänyt elämänsä synkimmät hetket äskettäin ilmestyneen albumin Faith-kappaleella. Hänet muun muassa pidätettiin Las Vegasissa ja hetki on ikuistettu kappaleen lopussa kuultaviin hälytysajoneuvon sireeneihin. Hän oli haaveillut kipukappaleen julkaisemisesta jo pitkään.

– Lapsuuteni ei ollut helppoa siellä mistä olen kotoisin. Jouduin vaikeuksiin, sain potkut koulusta ja jouduin vaihtamaan oppilaitoksia kunnes keskeytin koulunkäynnin kokonaan, elämäänsä jälleen rauhan löytänyt The Weeknd kertoi Varietylle taustoistaan.