Uudenmaan eristys ohi: Älä lähde mökille – vietä vappua virtuaalisesti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomen hallitus on ilmoittanut poistavansa koronavirusepidemian aiheuttaman Uudenmaan eristyksen tänään. Alueella on edelleen moninkertainen määrä COVID-19 tartuntoja muuhun maahan verrattuna, joten taudin leviämisen estäminen on yksin ihmisten vastuulla. Hallituksen viesti oli edelleen selkeä ja ytimekäs: Pysykää kotona.

Suomalaisten tulee noudattaa edelleen sosiaalisten kontaktien välttämistä. COVID-19 -tautihuippua ei ole vielä saavutettu ja jokainen ihmisten kanssa tekemisissä ollut saattaa kantaa virusta tietämättään. Toisin sanoen ihmisten vastuulla on nyt taudin leviämisen estäminen. Tulevaa vappua ei kannata suunnitella kodin ulkopuolelle ja hallitus kehoittaa ihmisiä juhlimaan virtuaalisesti.

Vaikka hallitus on joutunut purkamaan Uudenmaan eristyksen perusoikeuksien takia, ei se kuitenkaan tarkoita, että ihmisten tulisi myöskään vaeltaa ympäri Suomea vapaasti. Kotona pysyminen on ainoa keino varmistaa olevansa terve. Samalla takaa myös sen, että ei levitä tautia muihin. Nyt on kyse ihmishengistä ja mökkimatka, kavereiden näkeminen tai rajoitusten vähätteleminen on äärimmäisen itsekeskeistä ja ajattelematonta. Jos on pakko liikkua kotoa pois, tulee se tehdä niin, että ei ole ylimääräisissä kontaktissa muihin ihmisiin.

– Suomeksi sanottuna: Nyt ei ole oikea aika lähteä mökeille, pääministeri Sanna Marin korosti tiedotustilaisuudessa.