Teini jäi jumiin pyykkikoneeseen piiloleikissä – apuun tarvittiin palokuntaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronakriisin aiheuttamaa tylsyyttä vastaan voi kamppailla erilaisten leikkien ja pelien avulla, kunhan muistaa olla tarpeen tullen varovainen. Muussa tapauksessa saattaa käydä kuten eräälle Yhdysvaltojen Virginiassa asuvalle teinille.

18-vuotias Amari Dancy pelasi nuorempien sukulaistensa kanssa sunnuntaina piiloleikkiä. Piilouduttuaan ensin sängyn alle ja kaappiin päätti hän kätkeytyä pyykinpesukoneeseen. Idea osoittautui kuitenkin kehnoksi, sillä hän jäi koneeseen jumiin.

Pikkuserkku kertoi vanhemmilleen Amarin joutuneen pulaan, ja he puolestaan soittivat hätänumeroon. Tyttö onnistuttiin lopulta pelastamaan pinteestä paikallisen palokunnan toimesta. Amari kuvailee NBC-uutissivustolle tilanteen olleen melko kiusallinen mutta toteaa voivansa jo jälkikäteen nauraa sille.

https://www.instagram.com/p/B_MFO5alGbL/