YouTube täytti 15 vuotta – tällainen oli palvelun ensimmäinen video

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Videopalvelu Youtubea edeltävä aika saattaa tuntua nykyään kaukaiselta historialta. Koko internetin mullistanut sivusto täytti viime viikolla jo 15 vuotta. Nyt on siis aika katsoa millainen oli palvelun ensimmäinen video.

Ensimmäinen Youtube-video oli Me at the zoo, jossa yhtiön toinen perustaja Jawed Karim vierailee San Diegon eläintarhan norsuaitauksen edessä. Se ladattiin palveluun 23. huhtikuuta 2005. Vain 18 sekuntia kestävä video on sittemmin kerännyt yli 90 miljoonaa katselukertaa.

Vain vuosi videon julkaisun jälkeen Karim ja Youtuben muut perustajat myivät palvelun Googlelle 1,65 miljardilla dollarilla. Youtubesta on sittemmin kehittynyt yksi internetin suosituimmista sivustoista. Palvelun katsoituin video on tällä hetkellä Luis Fonsin Despacito-kappaleen vuonna 2017 julkaistu musiikkivideo, jota on katseltu hurjat 6,7 miljardia kertaa.