Varo hirvikolaria myös keväällä – merkittävä osa tapahtuu toukokuussa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Hirvieläinonnettomuuksia tapahtuu tasaisesti pitkin vuotta, mutta eniten niitä tilastoidaan syksyllä. Toinen piikki on toukokuussa, kun hirvieläinkannat ovat suurimmillaan ja ihmiset matkustavat mökeilleen.

Riistaonnettomuusluvuissa on nousua toukokuussa ja eniten kolareita tapahtuu valkohäntäpeuran tai metsäkauriin kanssa. Tilastokeskuksen mukaan Suomen teillä sattui vuonna 2019 kaikkiaan 13.433 riistaonnettomuutta, joista noin joka kymmenes sattui toukokuussa.

– Usein ajatellaan, että hirvieläinkolarit ovat vain syksyn ongelma, mutta näin se ei valitettavasti ole. Onnettomuuksia sattuu ympäri vuoden, ja etenkin näin toukokuussa autoilijan kannattaa olla valppaana, koska törmäysriski kasvaa hiljaisemman jakson jälkeen, sanoo LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.