Mark Cuban haluaisi presidentiksi – vaimo ei anna lupaa ehdokkuuteen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yrittäjänä miljardööriksi menestynyt televisiopersoona ja NBA-joukkue Dallas Mavericksin omistaja Mark Cuban esitti taannoin presidenttiä Sharknado 3: Oh Hell No! -elokuvassa. Roolin piti alun perin mennä nykyiselle Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille.

Mark Cuban sanoi äskettäin Hill.TV:n lähetyksessä, että vaikka hän on kertaalleen sulkenut haaveet presidenttiydestä taakseen, on nykyinen maailmantilanne niin hullu, että ehdokkuudelle on pieni mahdollisuus edelleen. Miestä on pyydetty asettumaan presidenttiehdokkaaksi monelta eri suunnalta jo vuosien ajan. Jos näin tapahtuisi, lähtisi hän ehdokkaaksi itsenäisestä puolueesta.

Miehen kanssa Leijonan luola -ohjelmassa esiintyvä Barbara Corcoran uskoo, että Cubanin vaimo Tiffany Stewart ei ikimaailmassa suostuisi miehensä presidenttiehdokkuuteen. Liikenainen oli kysynyt asiasta hiljattain Mark Cubanin syntymäpäivillä ja vaimo oli tällöin kieltänyt presidenttihaaveet jyrkästi, Page Six uutisoi.