Selena Gomez saa oman ohjelman HBO:lta – kokkailee karanteeniajan ruokia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulaja Selena Gomez saa oman ruoanlaitto-ohjelmansa HBO Max -televisiokanavalta. Nainen valmistaa herkullisia karanteeniajan aterioita televisiokameroiden edessä. Sarjalla ei ole vielä nimeä, mutta nainen nähdään ainakin kymmenessä jaksossa.

Laulajasta lifestyle-asiantuntijaksi hypännyt Selena Gomez nähdään pian essu päällä kameroiden edessä. Hän kertoo aina rakastaneensa ruokaa ja ruoanlaittoa. Nainen on sanonut, että jos laulajan ura ei olisi ottanut tuulta alleen, työskentelisi hän varmasti kokkina.

Hän on laittanut ruokaa nyt enemmän karanteenissa ollessaan. Nainen saa jokaisessa jaksossa apuja yhdeltä huippukokilta, joten kokkaushetki on aina omanlaisensa oppitunti myös Selena Gomezille. Sarjaa tullaan esittämään myöhemmin tässä kuussa HBO:n tiedotteen mukaan.