Fanit hämmästyivät – Simpsonit ennusti myös tappajaherhiläiset?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Simpsonit-animaatiosarjan on vitsailtu ennakoineen lukusia maailmaa mullistaneita tapahtumia jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Nyt sarjan on väitetty jo ennustaneen murhaherhiläisiksi kutsuttujen kiinanherhiläisten leivämisen Yhdysvaltoihin.

Vuonna 1993 ensi kertaa esitetyssä Marge in Chains -jaksossa Springfieldissä leviää japanista peräisin oleva Osaka-flunssa. Springfieldin asukkaiden vaatiessa parannuskeinoa tautiin he tulevat vahingossa vapauttaneeksi laatikollisen tappajamehiläisiä.

Vaikka Simpsoneiden influenssa oli peräisin Japanista Kiinan sijaan ja vapaaksi päässeet hyönteiset olivat herhiläisten sijaan mehiläisiä, piti moni yhteensattumaa sosiaalisessa mediassa samaan aikaan karmivana ja koomisena. Jopa aikaisemmin väitteet Simpsoneiden tekijöiden ennustuskyvyistä torpannut jakson käsikirjoittaja Bill Oakley myöntyi Twitterissä vitsailemaan sarjan mitä ilmeisimmin ennustaneen vuoden 2020 tapahtumat.

 

https://twitter.com/thatbilloakley/status/1258121128905543682