Tutkimus: Jopa neljännes koronavideosta sisältää virheellistä tietoa

Digi Terveys · Tim Isokivi

Sosiaalinen media ja Youtube ovat täynnä koronavirukseen liittyvää materiaalia Huolestuttavan tuoreen tutkimuksen mukaan merkittävä osa suosituista korona-aiheisista videoista sisältää virheellistä tietoa.

BMJ Global Healthin julkaisemassa tutkimuksessa asiantuntijat analysoivat 21. maaliskuuta Youtuben katsotuimpia koronavirukseen liittyviä videoita. Virheellistä tietoa esiintyi 19 videossa yhteensä 69 yli tunnin pituisesta videosta. Kyseiset videot olivat keränneet yhteesä yli 62 miljoonaa katselukertaa.

Materiaalin luotettavuutta ja laatua arvioitiin tutkimuksessa pistejärjestelmän avulla. Ammattilaisten ja viranomaistahojen luomat videot sisälsivät keskimäärin eniten paikkansapitävää tietoa. Niitä oli kuitenkin katseltu muuta aiheeseen liittyvää materiaalia vähemmän.

Tutkijat kuvailivat tuloksia huolestuttaviksi. Heidän mukaansa sosiaalisen median voima piilee sen kautta leviävän tiedon määrässä ja monipuolisuudessa, mutta samalla myös väärä tieto leviää helposti.