Kaksi suurinta työkyvyn riskiä – työkyky voi heiketä peruuttamattomasti

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Nelikymppisten suomalaisten tulisi jaksaa työelämässä vielä 25 vuotta. Mikäli kunto ja terveys on huono, tulee eläköityminen tapahtumaan tätä aiemmin. Terveysriskeihin tulisi puuttua ajoissa.

Terveystalon työterveyden ylilääkäri Unto Palonen sanoo, että nyt 40–45-vuotiaident työntekijöiden seniori-iän terveyden ennuste on huolestuttava. Yleisin työkyvyttömyyteen vaikuttava diagnoosi 40–45-vuotiailla on selkäkipu: kolmannes ikäluokasta kärsii työtä haittaavasta tuki- ja liikuntaelimistön kipuoireesta.

Naisilla työkykyä heikentää toiseksi eniten mielenterveyteen liittyvät ongelmat, kuten ahdistus ja masennus. Stressi, uupumus ja univaikeudet voivat johtaa työkyvyttömyyteen. Palosen mukaan on välttämätöntä, että nelikymppisten työkyvyn ylläpitämistä parannetaan.

Työkykyriskin lisäksi ylipaino ja lihavuus altistavat sydän- ja verisuonisairauksille, nivelrikolle ja aineenvaihduntasairauksille. Vain kolmasosa tutkimuksessa mukana olleista 40–45-vuotiaista oli normaalipainoisia. Tutkimuksessa analysoitiin Terveystalon potilastiedoista ja terveyskyselystä koottua 40–45-vuotiaita koskevaa dataa, joka käsittää 1,7 miljoonaa diagnoosia vuosilta 2016–2019 sekä kymmeniä tuhansia vastauksia terveyskyselyyn.