Haluaisitko oppia vetämään leukoja? Se voi onnistua 60 päivässä

Fitness Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Leukojen vetäminen on todella tehokasta treeniä ylävartalolle. Leukojen vetäminen on yleisesti naisille jo lähtökohtaisesti paljon raskaampi liike kuin miehille, koska naisilla on yleensä enemmän painoa alavartalossaan suhteessa muuhun vartaloon. Miehillä ylävartalossa on yleensä enemmän massaa kuin alavartalossa, minkä vuoksi liike onnistuu heiltä helpommin.

Nyt kolme naista ottivat tavoitteekseen onnistua leuanvedossa 60 päivää kestävän treenin myötä. Leuanvetojen tekeminen ei kehity kuin keskittymällä juuri kyseiseen liikkeeseen ja siihen tarvittaviin lihaksiin, minkä vuoksi naiset treenasivatkin kaksi kuukautta pelkästään leuanvetoa varten.

Lähtötilanne oli jokaisella se, että he eivät pystyneet tekemään yhtäkään leukaa. Tämän vuoksi treenaaminen aloitettiin pelkästään tangossa roikkumisella ja tekniikan oppimisella. Treeniohjelmaan lisättiin liikkeitä, joiden avulla vahvistettiin ylävartalon lihaksia. Sen jälkeen leuanvetoja alettiin harjoittelemaan kuminauhan avustuksella.

Haasteen ensimmäiset viikot tuntuivat naisista melko epätoivoisilta, koska näytti siltä, että kehitystä ei synny. Viidennen viikon jälkeen leuanvetotreenit alkoivat kuitenkin yllättäin sujumaan paremmin. Kaikki kolme naista onnistuivat tekemään 60 päivän harjoittelun päätteeksi yhden leuanvedon.