Donald Trumpin veljentytär julkaisee paljastuskirjan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Donald Trumpin veljentytär Mary Trump tulee olemaan ensimmäinen presidentin sukulainen, joka puhuu julkisesti häntä vastaan. Mary on kirjoittanut Donaldista 11. elokuuta Simon & Schuster -kustantamon toimesta julkaistavan paljastuskirjan.

Psykologina työskentelevä Mary Trump on edesmenneen Fred Trump Jr.:n tytär. Too Much and Never Enough -nimisen kirjan kerrotaan sisältävän paljastuksia Donald Trumpista ja hänen perheen synkästä historiasta.

Maryn kerrotaan Daily Beast -lehden mukaan jopa vihjaavan Donaldilla olleen osuutta alkoholiongelmasta kärsineen Fred Trump Jr:n kuolemaan. Kirja tulee sisältämään myös keskusteluja Donald Trumpin siskon, Maryanne Trump Barryn kanssa.

Mary Trumpin on paljastettu olleen New York Times -lehden Donald Trumpin verotiedot julkistaneen paljastusartikkelin lähde. Pulitzer-palkinnon toimittaja Susanne Craigille tuoneen artikkelissa kuvailtiin rahoitusjärjestelyjä, joiden avulla Trumpit onnistuivat välttelemään veroja miljoonien edestä.