Kim Kardashianin korsettivideo huolestutti faneja – minne sisäelimet mahtuvat?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kim Kardashian on jakanut Instagramissa videon, jonka saama reaktio on ollut päinvastainen kuin tähti ehkä odotti. Otos herätti Kardashianien fanien huolen.

Viime vuonna Lontoossa kuvatulla selfievideolla Kim Kardashian poseeraa peilin edessä korsetti päällään. Korsetti on erittäin tiukka vyötärön kohdalta. Kuvaa kommentoineet fanit muun muassa ihmettelivät, mihin tähden sisuskalut oikein mahtuivat.

Kuva herätti osassa faneista jopa epäilyksen siitä, että Kim olisi poistattanut alimpia kylkiluitaan. Kylkiluiden poistattamisen huhuttiin olevan yleistä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa korsettien ja tiimalasivartaloiden kulta-aikana. On kuitenkin epäselvää, kuinka moni todellisuudessa olisi riskeerannut henkensä etenkin noihin aikoihin vaarallisen toimenpiteen vuoksi.