Skientologit salasivat 70’s Show -tähden seksuaalirikokset – tappoivat jopa lemmikkejä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Harras skientologi ja 70’s Show -televisio-ohjelman tähti Danny Masterson on saanut syytteet kolmesta raiskauksesta. Hänen kirkkonsa yritti pitää syytteet ja tulevan oikeudenkäynnin salaisena. Kaikki uhrit ovat olleet ennen skientologeja.

Näyttelijän seksirikosten uhrit ovat nostaneet siviilikanteen myös skientologeja kohtaan, koska kirkko oli uhkaillut heitä ilmiantojen takia. Skientologit olivat yrittäneet peitellä tekoja. Danny Masterson huumasi tyttöystävänsä Chrissie Carnell Bixlerin useita kertoja vuosien 1996 ja 2001 välillä ja raiskasi naisen näyttelijän Hollywood Hillsissä sijaitsevassa kodissaan. Nainen heräsi tajuttomuuden tilasta muun muassa siihen, kun mies harrasti hänen kanssaan anaaliseksiä.

Bixler ei voinut tehdä rikosilmoitusta aiemmin, koska oli itsekin kirkon jäsen. Skientologit uhkasivat levittää naisen alastonkuvia, he vainosivat Bixleriä ja tappoivat kaksi perheen lemmikkieläintä. Skientologien on kerrottu edistäneen Danny Mastersonin uraa näyttelijänä, sillä hänen vanhempansa ovat kirkon pitkäaikaisia jäseniä. Perhe on tehnyt kaikkensa päästäkseen osaksi Skientologit-kirkon julkkisosastoa, Page Six uutisoi.

Danny Mastersonin oikeudenkäynti on 18. syyskuuta. Mikäli hänet tuomitaan, voi hän joutua jopa 45 vuodeksi vankeuteen, eli mahdollisesti koko loppuelämänsä ajaksi. Miehen vaimo Bijou Phillipsin on kerrottu olevan shokissa syytteistä. Pari on ollut naimisissa yhdeksän vuotta.