Poliisilta vakava varoitus suomalaisille: ”Älä anna pankkitunnuksiasi kenellekään!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaikkien kannattaa nyt viimeistään muistuttaa lähipiirinsä vanhuksia varovaisuudesta raha-asioihin liittyen. Ihmisten ei tule antaa pankkitunnuksiaan tai tunnuslukujaan kenellekään ulkopuoliselle. Ei edes poliisille.

– Poliisi, eivätkä muutkaan viranomaiset tai pankit kysele keneltäkään pankkitunnuksia puhelimessa, sähköpostilla tai tekstiviesteillä. Eikä pankkitunnuksia tulla kyselemään myöskään kotiovelle, Itä-Suomen poliisista muistutetaan.

Puhelimessa poliisiksi esittäytynyt henkilö yritti kalastella iäkkäämmältä joensuulaiselta mieheltä pankkitunnuksia viime viikolla. Huijaukset ovat yleistyneet viime vuosien aikana ja toisinaan valepoliisit käyvät jopa vanhusten ovien takana. Yleisin keino tilitietojen urkkimiseen on kuitenkin puhelinsoitto.

– Mikäli joku kysyy sinulta pankkitunnuksia puhelimessa, niin ilmoita tapauksesta välittömästi hätäkeskukseen numeroon 112. Näin rikollisen jäljille päästään välittömästi tai mikäli tunnukset ovat joutuneet vääriin käsiin, niin nopealla toiminnalla on mahdollista estää rahojen siirtäminen rikollisen tilille.