Lokki sai ansionsa mukaan – kaveri vei lounaan suoraan suusta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kesäisin torielämä vilkastuu ja ihmiset alkavat syömään ulkona. Tämä tuo mukanaan monissa paikoissa myös erilaisia lieveilmiöitä, joista inhottavampia ovat etenkin satamien tuntumassa lentelevät lokit. Nyt eräs ahne lokki näytti saavansa kuitenkin ansionsa mukaan.

YouTube-videolla nähdään tilanne, jossa lokki tarkkailee ihmisen kädessä olevaa keksin palaa. Henkilö ojentaa keksiä lokille, joka tulee nopeasti nappaamaan herkun parempiin suihin. Se ei kuitenkaan osaa varoa toista lokkia, joka päättääkin varastaa ruoan suoraan sen nokasta ja hotkia omaan vatsaansa.

Sosiaalisessa mediassa on jaettu usein videolle tallennettuja tilanteita, joissa lokit jahtaavat ihmisiä ja varastavat ruokaa suoraan heidän käsistään. Harvemmin kameralle tallentuu kuitenkaan sellaisia tilanteita, että lokit lokkeilevat toisilleen ja vievät lajitoveriltaan aterian suoraan suusta.