Vähähiilihydraattinen valkosipulileipä sopii laihduttajan ruokapöytään – tässä helppo resepti

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Ketogeeninen ruokavalio on vihdoin tunnustettu yhdeksi maailman terveellisimmistä dieeteistä, sillä sen on tutkitusti todistettu tasaavan elimistön insuliinitasoja ja verensokeria, polttavan kehon rasvavarastoja ja ehkäisevän lukuisia sairauksia.

Vähähiilihydraattinen ruokavalio on auttanut useita ihmisiä painonhallinnassa ja erilaisten sairauksien hoitamisessa. Ruokavalio todistaa, että vastoin vuosikausien ajan tapahtunutta pelottelua rasva ei olekaan vaarallista. Sen sijaan sokeri ja nopeat hiilihydraatit tekevät ihmisestä sairaan. Jopa Yhdysvaltain armeija suunnittelee ketogeenisen ruokavalion täysipainotteista käyttöönottoa sotilailleen.

Ketogeeninen valkosipulileipä voi olla ratkaisuna silloin, jos kaipaa ruokapöytään tavallista leipää muistuttavaa pureskeltavaa, mutta haluaa kuitenkin noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Sekoita kulhossa 2,5 desilitraa raastettua mozzarellajuustoa, reilu desilitra mantelijauhetta, kaksi ruokalusikallista tuorejuustoa, yksi ruokalusikallinen valkosipulijauhetta, yksi teelusikallinen leivinjauhetta ja ripaus suolaa.

Pane seos mikroon lämpenemään, kunnes juusto on sulanut tasaisesti. Lisää kulhoon yksi kananmuna ja levitä leipätaikina vaivaamisen jälkeen uuninpellille. Paista noin 15 minuuttia 200-asteessa, kunnes leipä on kullanruskea. Voitele sen jälkeen voisulalla, johon on sekoitettu yksi murskattu valkosipulinkynsi, persiljaa ja parmesaania.

Lähde: Delish

https://www.facebook.com/delish/videos/2842401505835294/?__xts__[0]=68.ARDLuAH92OCJXFuyAXlgLVAiy82Aq4EbfwfBoqMEJ4P85R3Guuyk4eJI5s_xhxWmCZt2rRBwC_CEAvovyxg9YQhkRc23FLP1Rioj1pHkMqYdarINHoggvlTPLmNdD6yNU8OL_OEQCSk2qNuIRaHK7BCjPDkzE7U9U_97lypdP_ypeW3q8ZEQ3oVnBRorLq0FQYj5QrIefwZmYAnrDvZ-PUTNoJgDEO29r-TMaBbs539fcPy5BorTb3k21QQMqPiI89bI4ecZHSGPzYt1tXpkTHnCUkc8dMhlB8LcmwO5otmtI3iAD4XPeT222XR0gfo9hX59TnY1YO9fEuTAoSc9LPvQXzZ5AzsQusBnvm9rMIVIcGtvj-g2eJWfaCc&__tn__=-R