Mariah Carey yllätti faninsa – julkaisee uuden albumin syksyllä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Amerikkalainen laulaja ja näyttelijä Mariah Carey on tehnyt pitkän uran musiikin parissa. Tähden tunnetuimpiin hitteihin lukeutuvat muun muassa All I Want For Christmas Is You ja Without You. Nyt tähti on julkaisemassa uutta musiikkia.

Maaliskuussa 50 vuotta täyttänyt Mariah Carey on viettänyt jonkin aikaa hiljaiseloa musiikin julkaisemisen parista. Nyt nainen kuitenkin yllätti faninsa sosiaalisessa mediassa paljastamalla, että hän on kaikessa rauhassa työstänyt uutta albumia, joka julkaistaan jo tänä syksynä.

Mariah Carey julkaisi hänen Instagram-kanavallaan tulevan albuminsa levyn kannen. The Rarities -nimeä kantava albumi tullaan naisen mukaan julkaisemaan 2. lokakuuta. Laulajatähti on omistanut uuden albuminsa faneilleen, jotka ovat kaikkien näiden vuosien ajan pysyneet hänen tukenaan ja osoittaneet hänelle rakkauttaan.