Rautalammilla tartutettiin koronavirusta tahallaan – henkilö ravintolassa karanteenin aikana

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Rautalammilla sijaitseva ravintola Nuapuri tiedottaa Facebookissa, että yhdellä heidän asiakkaallaan on todettu koronavirustartunta. Henkilön olisi pitänyt odottaa testin tulosta karanteenissa, mutta hän vietti iltaa Nuapurin asiakkaana. Nyt ravintola on suljettu.

Koronavirusta sairastanut henkilö on ollut ravintolassa 3,5 tunnin ajan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Ravintolan henkilökunta testataan ja negatiivisen tuloksen saaneet työntekijät voivat avata Nuapurin jälleen terveiden asiakkaidensa käyttöön. Ravintolan tilat puhdistetaan huolellisesti, eikä asiakkailla siten ole tartuntavaaraa. Ravintola on toiminut esimerkillisesti.

Sen sijaan ravintolassa asioinut henkilö on levittänyt virusta tahallaan. Mikäli karanteenia ja viranomaisohjeistuksia ei noudateta, saattaa seurauksena olla suuremmat sanktiot. Tiedossa ei ole, halutaanko Nuapurin tartuttaja panna vastuuseen karanteenin rikkomisesta.

– Eikö tällaisten idioottien pitäis joutua vastuuseen teostaan, toisten ihmisten terveyden vaarantamisesta, entä ravintolan pitäjälle taloudelliset tappiot, korvausvelvollisuus jokaiselle tuollaiselle joka epäilee kantavansa virusta ja lähtee siitä huolimatta liikenteeseen. Pian on Suomi taas suljettu, sosiaalisessa mediassa kommentoidaan.

HUOMIO!!!! Tartuntatautilääkärin ohjeistus Ravintola Nuapurin henkilökunnalle sekä asiakkaille 24.8. (Liittyen koronaa…

Publiée par Nuapuri sur Lundi 24 août 2020