Paris Hiltonin dokumentin traileri julkaistiin – avautui lapsuuden traumoista ja pahoinpitelystä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Seurapiirikaunotar Paris Hiltonista on kuvattu kaikessa hiljaisuudessa dokumenttia noin vuoden ajan. Hilton haluaa näyttää faneilleen millainen hän oikeasti on ihmisenä ja päästää heidät näkemään kulissien taakse millaista hänen elämänsä on. Nyt dokumentin virallinen traileri on julkaistu.

Paris Hilton on jo aiemmin paljastanut esittäneensä tarkoituksella bimbon roolia Simple Life -realitysarjassaan. Tuoreella trailerilla tähti kertoo roolin syntyneen halusta paeta hänen lapsuuden traumojaan. Lapsuudessa Paris Hilton koki jatkuvaa pahoinpitelyä sisäoppilaitoksessa koulun henkilökunnan toimesta. 

Paris Hilton jaksoi pahoinpitelyä ja pelossa elämistä sen ajatuksen voimalla, että vielä jonain päivänä hänestä tulee iso tähti. Nainen kehitteli itselleen roolin, jota hän on esittänyt koko aikuisikänsä. 14. syyskuuta julkaistavalla dokumentilla päästään kuulemaan totuus Paris Hiltonilta itseltään siitä mitä hänelle on tapahtunut. Hiltonin mukaan dokumentti on täysin erilainen kuin mitään mitä hän on koskaan aiemmin tehnyt.